Kolumnit

Mikä vaan menee kaupaksi jos se on hienosti pakattu

Pekka Turunen 28.3.2011

Kaupungin ja maaseudun raja on hämärtynyt. Se ei ole selkeästi näkyvissä kuten kaupungin viimeisen kerrostalon kynityn nurmikon reuna, jonka jälkeen alkaa hakatun metsän jäljiltä syntynyt epämääräinen pusikko. Tai kun asfaltti loppuu; kuoppaan ja sitä seuraavaan soratiehen. Ehkä tämä hento raja kiemurtelee itse kunkin korvien välissä.

Maaseutu on juurtunut kaupunkiin, samoin kuin kaupunki sitä ympäröiville pelloille. Maaseudun omakotitalot näyttävät kaupunkilaisilta kodinhoitohuoneineen, nahkasohvineen, kirjahyllyineen, toisaalta saattaa keskeltä Helsinkiä löytyä kelopaneeleilla vuorattu yksiö tai Lappiravintola. Kaikille on jotenkin selvää, että maaseudulla kasvatetaan kaupunkilaisen ruoat ja Helsingistä Pasilan linkkitornista puolestaan lähetetään ajanvietettä maaseudun pimeisiin iltoihin.

Television voi myös laittaa kiinni ja kaupunkilaiset ja maalaiset voivat keskenään miettiä: kummalla on pienempi hiilijalanjälki. Tämä on tällä hetkellä ajankohtainen ja takuuvarma keskustelun kiihottaja. New Yorkista on tehty tutkimus, joka osoittaa selvästi kaupunkilaisuuden paremmuuden. Siellä on kaupat ja palvelut lähellä ja kaikkialle pääsee julkisilla liikennevälineillä. Asuminen on kallista, joten asunnot ovat pieniä ja lähellä toisiaan. Sekin on plussaa kivikylän asukkaiden hiilitaseelle. Maaseutua rasittavat pitkät matkat omalla autolla ja lämpimänä pidettävien tilojen runsaus. Ihmiset eivät asu ahtaasti varsinkaan kesällä.

Pitäisikö kaupunkilaisten hiilitaseeseen laskea myös kaikkea sitä mitä maalta puuttuu kuten katuvalaistus, joka täällä syrjemmällä on pilvettömien kuutamoiden varassa. Lasketaanko jokaisen kaupunkilaisten hiilijalanjälkeen myös elokuvateattereiden, urheiluhallien, tekojääratojen, jalkapallohallien, lämmitettävien keinonurmien, oopperan, yökerhojen, rappukäytävien, toriparkkien ja kaikkien muiden palveluiden vaatima tilojen lämmitys tai jäähdytys. Maaseudulla myös pitää lämmittää työtilat, olkoon se vaikka studio tai maahantuojan varasto. Jotenkin on miellyttävämpi mennä töihin lämpimään konttorirakennukseen, jota on yön ajan pidetty lämpimänä vaikka se on ollut tyhjillään.

Maalla on myös melko vähän betonisia kevyenliikenteen siltoja, monikaistaisia moottoriteitä, parkkiluolia ja niille yhteyskäytäviä. Hidastustöyssyjen rakentaminen on useimmissa paikoissa tarpeetonta, kun routa on vääntänyt päällysteen kuopalle. Maaseudun hyvänä puolena on puolestaan runsas ilmaisen parkkitilan tarjonta. Miten paljon hiilirepun painoa lisää on esim. Helsingin käymä ”lumisota” jatkuvine kuorma-autoralleineen. Maalla lunta tönäistiin vain vähän sivummalle tien penkkaan kun sille oli hoksattu varata tilaa hiekkatien rakentamisen aikoihin.

Väittelyssä ei kuitenkaan kannata polttaa siltoja, sillä maaseutu tarvitsee kaupungista muuttaneita uusiksi asukkaikseen. He tuovat mukanaan osaamisensa ja ammattinsa, joka rikastuttaa kuihtuvaa maaseutua. Maaseudulla olisi hyvä olla asuntoja, jonne he voisivat helposti tulla siksi ajaksi kunnes selviää viihtyvätkö he täällä vai eivät. Nuoriso on lähtenyt maalta sankoin joukoin kaupunkiin opiskelemaan ja heidän paluunsa on epävarmaa. Nuorten pitääkin lähteä tajutakseen, että kaikkialla muuallakin eletään. Kaukana ollessaan pystyy myös hahmottamaan millaista se elämä on siellä kotikunnassa.

Kaupunkilainen tarkastelee luonnonihmettä.

Kaupunkilainen tunnelmoi ajatellessaan maaseutua. Se on aamu-usvainen kalastusreissu, aurinkoinen päivä uimarannalla, soutumatka saaren ympäri, pyöräretki hiekkateitä pitkin, syksyinen sieniretki värikkäässä metsässä, laskettelukeskuksen vilinä, kesämökin saunankuistin raukea tunnelma, auton ikkunasta ohi lipuva auringonlaskun maisema matkalla kotiin. Pitäisikö maalaisten ottaa kaupunkilaisen mielikuvat tosissaan ja tarjota sitä mitä he haluavat. Kaupungissa on paljon pieniä palstoja, joissa asukkaat voivat viljellä kukkia, marjoja tai vihanneksia. Sanotaan, että tuommoisissa aarin kokoisissa palstoissa kaupungissa oleva maa-ala on kaikkein hyödyllisimmässä käytössä. Siellä näkee touhukkaita ulkoilmaihmisiä työvaatteissaan.

Ympärivuotisesti maaseudulla asuvalle eläminen on myös totisinta totta. Talojen lämmittämistä paukkupakkasilla, jolloin tajuaa selvästi, että tähän kylmyyteen voi kuolla. Lumiset tiet pitää aurata päästäkseen kauppaan, kouluun, tuulettumaan. Jätevedet pitää puhdistaa ja kompostoida kiinteät aineet. Juomavedestä pitää poistaa rauta ja magnaani. Rakennuskanta kaipaa koko ajan huoltoa, traktorin täytyy olla kunnossa. Nuohouskin on pian edessä. Maaseudulla jos jotain haluaa, niin se pitää tehdä tai järjestää itse. Kaupungissa ei välttämättä tiedä edes millä oma asunto lämpiää.

Vaikka maalaiset asuvat metsien ja järvien ympäröimänä he eivät enimmäkseen ole luontoihmisiä. Heille luonto on omistamista ja siitä on saatava elanto. Pelkkä maiseman katselu ja linnunlaulun kuuntelu eivät elätä. Pelloilta pitää saada viljaa eläinten rehuksi, metsistä puuta lainojen maksuun ja rakennusten korjaamiseen. Rentoutumaan ja käyskentelemään metsään mennään mieluiten pick-up autolla pyssyn kanssa hirvijahtiin tai ajelemaan pitkin peltoja moottorikelkalla. Kaupungista muuttaneet luomuyrttien keräilijät ovat sitten asia erikseen. Kaupunkilaisen ei kannata paljastaa maalaiselle paikkaa, jossa hän näki liito-oravan papanoita. Pesäpuu on kaadettu ennen kuin paikka ehditään suojella.

On ulkoilmaihmisiä, jotka pukeutuvat kelien mukaan ja niitä, jotka surkuttelevat syntymistään kylmään pohjolaan. He vihaavat koulutunneilla opeteltua murtomaahiihtoa ja kulkevat päättäväisesti läpi hyytävän talven pikkukalsareissaan ja ilman pipoa. Suomen talvi on yllättävän pitkä. Mutta kuitenkin, mikään ei ole enää totuttua eikä lopullista. Jakkupuvussa käyskentelevä koneelliseen ilmastointiin tottunut sisätyöntekijä tuntee kesämökillään tarvetta painaa päähänsä lämmin mainospipo. Saimaalla järjestetyillä elämysmatkoilla osallistujat liikkuvat suoraan paketista reväistyt tuulipuvut päällään ja puhtaan valkeat lenkkitossut jaloissaan, pakkauksissa painautuneet saumat ovat näkyvillä kun he paistavat tikkuleipää nuotiolla ja näin keräävät pisteitä matkanjärjestäjän pystyttämillä rasteilla. Monet muotifarkut ovat jo kaupasta ostettuina repaleisia, kehtaako niitä käyttää edes kesämökillä. Muotikaupassa on kauluksesta kuluneita t-paitoja pakattuina überhienoihin pakkauksiin. Huopatossut käyvät kaupaksi New Yorkissa ja Reino-tossut ovat kovaa valuuttaa nuorten keskuudessa. Ennen vanhaan maaseudulla odoteltiin Reinot jalassa pirtin kiikkustuolissa seuraavaa sydänkohtausta.

Kirjoittaja on suomalaisen seutukuntavalokuvauksen edelläkävijä ja Landelooks-tiimin suuri idoli. Pekka Turunen suosittelee Puiden kansa -kirjaa.

10 Responses to Kolumnit

  1. Ei, tää oli ihan sikahyvä!!! :):) Ja sitä paitsi, mä tunnistin itseni lähes joka kohdasta!

  2. 100% Landetar says:

    Juuri näin! En keksi mitään lisättävää 😀

  3. Täti Oranssi says:

    Minäkin tunnistan itseni täysin. Meilläpäin mökkiläisten tulo alkaa olla jo lähellä, kun ruokakauppaankin jo ilmestyivät siistiin kassiin pakatut 35 litran koivuhalkopussit, kuutiohinta jotain reilut 200 €. Kiiltävillä, uudehkoilla trendiautoilla ajavia tukka ja aurinkolasit hyvin olevia kaupunkilaisia bongataan kuin muuttolintuja ikään ja raportoidaan kun ensimmäiset ovat saapuneet.

  4. Sasuvius Lahopää says:

    Melekeenpähän nuo meillekki passaa, ku koitetaan tätä yli 200 vuottaa vanahaa talua saaha valamiiksi.
    Jos joskus tänne eksyy joku vieras, niin jo ovella varotellaa, että eläpä riisu kenkijäs. Täälä voi sukat sotkeentua ja saaha tikkuja jalakapohojiin ja kynsijen alle.

  5. Bighead says:

    Hyvää pohdintaa! Vuosi sitten “maalle” muuttaneena on tullut läpikäydyksi samansuuntaisia mietteitä ja pähkäily jatkuu. Virkamiehille tuntuu olevan itsestäänselvyyksiä sellaiset käsitteet kuin vaikkapa metropoli, kaupunki, kehyskunta, taajama tai harvaanasuttu seutu. Ekologisuuden ja tehokkaan taloudenpidon nimissä kannustetaan ihmisiä verotuksellisin ja poliittisin keinoin muuttamaan yhteen nippuun. Ja sitten taas samoin keinoin ristiriitaisesti muuttamaan pois “metropolistamme”.
    Synnyinkaupunkini Helsinki on taajama, jonka laidasta laitaan kävelee puolessa päivässä, jos ei eksy keskuspuistoon. Täältä maalta, kylästä joka kohta kai pyyhitään kartalta, työmatkani Helsinkiin taittuu kolmessa vartissa. Joistakin metropolialueen kaupunginosista se veisi hyvistä joukkoliikenneyhteyksistä huolimatta tuplasti kauemmin.

  6. miesmaalta says:

    Noin pari kertaa vuodessa lähden maalaisasuinympäristöstäni Helsinkiin varta vasten katselemaan ihmisiä. Pyrin olemaan liikkeellä ruuhka-aikaan. Vaeltelen ilman suunnitelmaa pitkin keskustan katuja. Perinteeksi on muodostunut kahvit Stockmannin tavaratalossa. Tuhannet ihmiset kulkevat ohitseni ja ovat lähietäisyydellä, mutta eivät hymyile, tervehdi tai edes suo minuun katsetta. Tunnelma on hyvin epätodellinen. On kuin tulisin toisesta ulottuvuudesta, tai olisin joku (tylsä) osa kahvilan sisustusta, kuten tuolin jalka tai tuhkakuppi. Onpa käväissyt mielessäni kokeilla, josko en kadulla väistäisi niin kävelisiköhän vastaantulija lävitseni…Olenkin ajatellut, että kaupungeissa ihmisten täytyy olla niin turtuneita kanssaihmisiin, että siinä ei ole mitään huomioitavaa jos joku lajitoveri homo sapiens seisoo ruuhkabussissa kolmen senttimetrin etäisyydellä. Usein kotona laitumella kuljeskellessani mietin, liikkuuko siellä kenties lampaiden joukossa kaupungista meitä maalaisihmisiä katselemaan tulleita ihmisiä, joita en vain omasta ulottuvuudestani näe.

  7. Siis mitä täh, tässä uudessa jutussa on edellisen Kaarina DAvisin jutun kommentit?!

    Mutta hyvä juttu oli tämäkin Pekka Turusen, nauratti monta kertaa. Hesasta maalle muuttaneena nautin, vaikka en tykkääkään kun kyläläiset ampuvat kotikettuni. Tai kissoja. Testien mukaan hiilijalanjälkeni on äärimmäisen pieni.

    • lande1 says:

      Hei Pellon pientare!

      Nämä muut kuin etusivu ovat pysyviä sivuja ja jos haluan laittaa samaan osoitteeseen uuden kolumnin, kommentit jäävät! Olisi mukava saada ne asiaan kuuluvaan paikkaan kommenttiarkistoon. Jos joku tietää siihen konstin niin kertokoon!

      T. Lande1

  8. Tuulentupa says:

    Ihana kolumni, osuvia ja kuvaavia huomioita. Asumme pienen kaupungin laidalla, käytännössä maalla. Joka vuosi turistit ja kesä”mökkiläiset” saapuvat ja heidän toimiaan seurataan ja heille naureskellaan kuin vähän lapsellisille, itsestään suurta melua pitäville teineille. Nämä talvihelsinkiläiset tulevat kaupunkiimme ja sen laitamille rentoutumaan ja samalla vaativat kaiken maan ja taivaan väliltä. Huh.

    Olen seurannut Landelooksin riemunkirjavia kuvia iloiten. Täällä nähdään todellisia ihmisiä, sen usein median luoman pintakiiltokuvan tilalle. Kiitos!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s